In English
<- Takaisin

U-Pennut

24.05.2010

Alle puolen vrk:n ikäiset pennut ja emo

25.05.2010

Ikää 1 vrk ja pennut pyöristyvät jo silmissä, maito maistuu, ja uni siinä välissä.

29.05.2010

Super surullisen eilispäivän jälkeen pentulaatikossa mönkii enää 5 pentua joita Kerttu-emo edelleen hellästi hoitaa. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, ja ovat osa jo tuplanneet syntymäpainonsa, "pienimmäistenkin" ollessa hyvin lähellä. Pentulaatikosta kuuluu erilaisia ääniä, mussutusta, maiskutusta, vikinää ja joskus jopa jonkinlaista haukahtelun esiastetta "maitobaarin" saapuessa paikalle.

31.05.2010

Pennut täyttivät tänään 1 viikkoa, ja sen kunniaksi "yksiviikkoisneuvolakäynti", eli punnitus. Hienosti kaikki ovat kasvaneet, tytöt ovat pienimpiä ja pojanjullit hitusen isompia, pentujen painot ovat nyt välillä 740-850g. Ruoka ja uni vuoronperään maistuvat edelleen, joten paparazzille on tarjolla pentulaatikossa vielä varsin yksitoikkoista kuvamateriaalia.

03.06.2010

Elellään odottavissa tunnelmissa, osalla pennuista silmät ovat jo aivan pikkiriikkisen raollaan, ja samoin jonkinlaista alkeellista liikkeellelähtöharjoittelua on välillä ilmassa. Ruoka maistaa entiseen malliin, ja painoa tulee lisää päivä päivältä tasaiseen tahtiin

07.06.2010

Pennut täyttivät tänään kaksi viikkoa, ja kaikkien silmät ovat auenneet. Pentulaatikossa on jo vähän enemmän kuhinaa, välillä pennut nousevat "pystyyn" tikkana unestakin kunhan Kerttu vaan pyörähtää tarkistuskierroksella pentulaatikon reunalla haistelemassa että kaikki on hyvin tai jos itse kumarrun tarpeeksi syvälle laatikkoon pentuja ihailemaan.

Maitobaari on se ihan paras juttu edelleenkin mutta kyllä jaloitteluakin jo pikkuisen harrastetaan. Tarpeeksi syötyä ja urheiltua onkin sitten hyvä köllähtää masut täynnä niille sijoilleen.

10.06.2010

Sitten maanantain uutisoinnin onkin tällä huippureportterilla tällä kertaa tarjolla oikein lööppitason juttua. Pennut liikkuvat jo melko vankasti, ja jos maitobaari odotuttaa itseään laatikon ulkopuolella, ovat nämä näppärät pienet Houdinin alut tänään oppineet jo nousemaan takajaloilleen laatikon reunalle roikkumaan.

Myös pientä leikinalkua on ilmassa, kavereiden korvia ja kaulanahkaa on kiva nykiä hampaattomalla suulla. Uusia makuelämyksiä tuli pennuille matolääkkeen muodossa,ja ensimmäinen kynsienleikkuukin on jo suoritettu.

13.06.2010

Tällä kertaa urheilullisempia kuvia vauvalasta, kävelytyyli vain vankistuu, ja painiotteluiden esimakua on jo ilmassa. Vielä hampaattomalla suulla kaverin korvasta kiinni ottamalla ei vielä saa kaveria kivasti kiljumaan, mutta pianhan sekin aika koittaa. Pennut täyttävät huomenna jo 3 vkoa, päivän punnitusten mukaan painot ovat nyt välillä 1550-1780 g.

17.06.2010

Jälleen kuulumisia pentulaatikosta joka alkaa jo olla liian pieni jo tukevahkosti liikkuville ja leikkiville pennuille. Pennuilla lienevät aivan pikapuoliin edessä suurten mullistusten ajat, leikkikehän laajeminen ja kiinteän ruuansyöntiharjoitukset.

Kertulla on maitoa riittänyt edellen, ja pennut ovat pyöreitä ja tyytyväisiä, mutta jospa viimeistään ensi viikolla maisteltaisi jo jotain muutakin kuin maitobaarin antimia.

21.06.2010

Pennut täyttivät tänään 4 vkoa, ja menoa pentulassa on aina vaan hupaisampaa katsoa. Lauantaina pentumaailmaa ravisutteli maanjäristys tai muu luonnonmullistus ainakin pentujen mielestä, kun tuttu ja turvallinen pentulaatikko laajeni vähän isommaksi leikkikehäksi. Harmistusta moisesta kummallisuudesta jaksettiin piipittää hyvä tovi, kyllä sitä pienistäkin koirista ääntä lähtee!

Äkkiä kuitenkin kotiuduttiin taas, ja vähän on hoksattu sitäkin, ettei sänkyyn kannata pissiä, vaan ne rapisevat paperit ovat ehkä sitä varten paikalle raahattu. Kotiin ilmaantuneita outoja ötököitä ja muita vempaimia osataan jo ravistella ja rääkätä, ja puuroakin on jo maisteltu innokkaasti. Yritän saada kuvia pikku possuttelijoista seuraavaan päivitykseen.

24.06.2010

Taas oli jännä päivä pentujen elämässä, oli oikein lämmin hellepäivä joten pennut pääsivät juhannuksen kunniaksi ensiulkoilulle ulkoaitaukseen. Oikein reippaita pikku-ulkoilijoita he olivatkin. Kukka on edelleen hyvin kiinnostunut hoitotäti, ja saa nyt sitten olla mukana ulkoaitauksessa vaikka hyvin tarkkaan Kertun pitää edelleen pennut "laskea". Ulkoilun jälkeen uni sitten maittaa pidemmän aikaa.

25.06.2010

Oikein hauskaa juhannusta kaikille!

28.06.2010

Pennut täyttävät tänään jo 5 vkoa, voi hurja kuinka aika menee nopeaan. Pikkuväki on äärettömän tykästynyt ulkotarhaansa, mikäs siellä on ollessa kun aurinko lämmittää, samanhenkistä leikkiseuraa on tarjolla, maitobaarin terassiosasto on toisinaan auki ja puurotarjoilukin pelaa, sitten kaiken päälle voi vedellä päiväunetkin kaikessa rauhassa. Toivotaan paljon kesäisen lämpöisiä ja poutaisia ulkoilupäiviä!

01.07.2010

Helteistä heinäkuuta! Lämmintä säätä on riittänyt ja mikä ihaninta sitä tuntuu olevan luvassa edelleen. Pikkuväki on viettänyt suurimaan osan ajasta jolloin olen kotona ulkona omassa aitauksessaan, lämpimämpää ulkona on kuin meillä sisällä...

Vihdoin viimein Kukkakin saa viettää aikaansa aitauksessa pentujen kanssa, hyvin sievästi Kukka pikkuisten kanssa leikkii ja pikkuväki tuntuu olevan kovasti tykästynyt isoon leikkikaveriinsa jota saa muokata melko mielinmäärin ja jonka päällä saa kiipeillä ihan yhtä vapaasti kuin oman äipänkin.

06.07.2010

Kiireisiä aikoja on elelty, pennut ovat saaneet leikkiä ja oleilla paljon pihalla missä tuntuvat paremmin viihtyvän kuin sisällä ja pentujen elämässä on tapahtunut uusiakin asioita. Sunnuntaina otettiin ensimmäiset viralliset potretit pentujen ollessa enemmän tai vähemmän yhteistyöhaluisia poseeraukseen.

Eilen pennut täyttivät 6 vkoa ja saivat "sen kunniaksi" mikrosirut. Samalla pennut tuli sitten nimettyä ja rekisteröinti laitettua eteenpäin Kennelliittoon, luultavasti rekisterikirjat sieltä ehtivät tulla ennen luovutusta ellei ihmeitä satu. Loppuviikoksi kasvattaja suuntaakin sitten Kukkasen kanssa leirille, mummeli lähtee pilalle lellittäväksi "mummolaan", ja pikkuviisikko ja Kerttu jäävät Laurojen hellään huomaan.

Ensi maanantaina on edessä ensimmäinen automatka eläinlääkärintarkastukseen ja sitten täytyykin pikkuhiljaa alkaa haikein mielin valmistautumaan siihen että pikkuväki vähitellen alkaa muuttamaan omiin uusiin koteihinsa.

13.07.2010

Vihdoin viimein edes auttavasti aikaa pieniin päivityksiin pentujen sivulla. helteiset 4 pv springerileirillä takana, kotiintullessa tuntui siltä että pennut olivat kasvaneet ja villiintyneet ihan hirveästi! Taisivat nuo pikkurasavillitkin ilostua kotiinpaluusta, Kertulta pääsi oikein itku ilosta ja mummelikin joka oli viettänyt luksuselämää mökillä uiden ja melkein pelkästään lihapullia syöden yritti hypätä autoon itse, mitä tapahtuu nykyään kovin harvoin.

Eilen sitten pennut pääsivät elämänsä ensimmäiselle automatkalle. Osa otti homman ihan lunkisti, muitta joku katsoi aiheekseen laulaa koko automatkan ajan. Marja-tohtorin käsittelyssä pennut olivat oikein reippaasti ja sen jälkeen saattoikin jo nukahtaa kuljetusboksiin, yhtä "musikaalista" tyttöpentua lukuunottamatta. Mitään järisyttävää uutta pennuista ei löytynyt, yhdellä pojista on alapurenta mikä oli tiedossa, ja poikien kivekset ovat kaikilla tunnettavissa joskaan eivät ihan loppuun asti laskeutuneet kaikilla joten eiköhän e sieltä ole tulossa.

Illalla yritimme vielä ottaa potretteja pennuista, mikä jo melkoisen villin viisikon ollessa kyseessä ei ole ollenkaan helppoa.... Loppuviikosta onkin sitten aika alkaa toivotella pennuille hyvää matkaa omiin koteihinsa, ensimmäinen pennuista haetaan torstaina ja loput siitä sitten pikkuhiljaa. Onneksi kaikki jäävät alle 100km säteelle, joten kukaan ei katoa kovin kauas maailmalle.

Me yritämme nyt nauttia siihen asti tästä lämmöstä, joka kylllä on niin kova, että pennut täytyy kantaa kuumimmaksi ajaksi päivää sisälle nukkumaan. Onhan niillä toki tarhassa oma "uima-allas" jossa voi käydä vähän lutraamassa joten esimmäiset uimatreenit ovat kai sitten alkaneet :)

^Sivun alkuun