|
UUTISIA VUODELTA 2008 22.12.2008 Hyvää joulua.... Niin sitä on taas yksi vuosi vierähtänyt, vuosi johon mahtuu niin hyviä kuin jokunen ikäväkin uutinen, ja monia hauskoja tapahtumia ja tapaamisia. Vuoden neropatiksi voidaan ainakin valita minut, kun onnistuin kämmäämään Messarin netti-ilmoittautumisen kanssa niin, ettei sitten päästy Kertun kanssa harjoittelemaan isoon sisänäyttelyyn osallistumista jota oli kovasti odoteltu. Vietävästi harmitti, sitten näyttelyä edeltävän torstain iltana, kun asia valkeni. Kiireitä saa kai syyttää molemmista, hutiloinnista ilmoittautumisessa ja siitä etten edes tajunnut koko asiaa ennenkuin viimetipassa...
Uusi lonkkatulos Kertun (Eastfarm's Joy at Dirlian) lonkkakuvaustulos on nyt näkyvissä Kennelliiton tietokannassa, ja ilokseni pikkuneidin tulos on paras mahdollinen eli A/A. Ensilumi Ensilumi satoi tänne etelään loppuviikosta, ja koirat, varsinkin tietysti Kerttu-ipana, ovat nauttineet kylmästä valkoisesta aineesta täysin rinnoin. Sitten aamuisen metsälenkkimme (jolta kuvat alla) onkin lunta tupruttanut koko päivän, ja hanget ovat jo melkoiset.
KANS MVA vahvistus Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Nasu alias Dirlian officially Olga sai tasan vuosi sitten (17.11.2007) viimeisen KANS MVA arvoon vaadittavan cacibinsa Minskistä, ja tänään viimein saapui valionarvon vahvistus FCI:ltä. Näin ollen Nasu on nyt vihdoin virallisesti KANS & FIN & NOR & RUS & EST & LTU & LV & BALT & BLR MVA. Terveiset Nasu-keisarinnalle Kotkaan!
Uusi silmätarkastustulos Kerttu alias Eastfarm's Joy At Dirlian käväisi eilen silmätarkastuksessa, Kertun silmät olivat terveet. Samalla kuvattiin lonkat, tulos saapunee Kennelliitosta aikanaan. Keskustelupalstamme Mitälie tapahtunut keskustelupalstallemme, kun yrittää mennä linkistä palstalle, tulee joku "fatal error". Ongelma taitaa olla sama kaikille samassa paikalla keskustelupalstan omaaville. Toivottavasti palsta ei ole nyt kuitenkaan hävinnyt ikuisiksi ajoiksi vaan kyseessä on joku tilapäinen häiriö. Keski-Suomen kaunein koira? Sanomalehti Keskisuomalaisessa on meneillään äänestys, jossa valitaan lukijoiden lähettämien kuvien perusteella Keski-Suomen kaunein koira. Lukijoiden lähettämiä kuvia tuli kisaan yli 1000 kpl, ja yksi kymmenesta raadin finaaliin valitsemasta on Lyyli alias Dirlian September Spell. Keski-Suomen kauneinta Lyyliä voivat halukkaat käydä äänestämässä Ksml:n sivujen kautta, Lyyli on koira nro 4. Pidetään peukkuja Lyylille! Syyskuulumisia Syksy vain etenee, lehdet putoilee, vettä sataa säännöllisesti, ja kai se talvikin alkaa olla jo ovella. Aika kuluu sukkelaan, koirien kanssa touhustellessa ja syyspuuhissa pihalla. Viime viikolla oli meillä töissä virkistyspäivä, ja otin koirakaksikon mukaan merenrannalle. Oikein virkistävä päivä se taisi Kirstistä ja Kertusta olla, sellaista vauhtia molemmat porhalsivat pitkin rantakallioita, ja pulahtivatpa molemmat useaan otteeseen uimassakin. Lokakuinen merivesi saattoi tosiaan olla aika virkistävää. Tässä muutama otos retkeltämme:
Spanieliliiton näyttely 19.10.2008 Eilen matkasimme Hyvinkäälle perinteiseen Spanieliliiton näyttelyyn, entiseen päänäyttelyymme, joka ensimmäistä kertaa oli springeriväelle vain yksi näyttely muiden joukossa sen jälkeen kun Springerspanielit ry:stä tuli oma rotuyhdistyksensä. Koska Kerttu päätti heittäytyä täydelliseen bikinikuntoon syksyn mittaan, jäi moinen nakupelle kotiin karvojaan kasvattamaan ja mukaan lähti ainoastaan Senni alias D. Seventh Heaven. Valitettavasti Senni liikkui kehässä jotenkin omituisesti, arvostelussakin lukee "doing something a little strange from behind today" . Senni sai kuitenkin tulokseksi EH/4. Tapapsin hyvinkäällä myös "Mikin", KANS&FIN&EST MVA Dirlian Quack Quack pennun "Osku" alias Milfeddyg Oferedd yhdistelmästä KANS&FIN MVA Milfeddyg Geneth'n kanssa. Osku-poika näyttäisi perineen paljon piirteitä isältään.
Hyvinkään ryhmänäyttely Tänään matkailimme Kertun kanssa Hyvinkään ryhmänäyttelyyn. Kovin suuria haaveita menestyksestä ei ollut, molemmat koirani kun pitivät hiljattain oikein perusteelliset karvanlähtöviikot, ja koiranäyttelyssähän ei sitä uimapukukierrostakaan ole... Ihan mukavasti pikku "Miss Bikinillä" kumminkin meni, sijoituksena 2. paras narttu ja vara-sert. Kuinkas ollakaan, arvostelussa mainittiin se vajaavainen turkki... :) . Tuomarina walesikehässä tänään Saija Juutilainen. No, Kerttu-ipana saa nyt jäädä joksikin aikaa näyttelyreissuilta kotiin aikuistumaan ja harrastamaan kaikkea muuta hauskaa, jospa se puuttuva karvakin joskus neidille kasvaisi... In memoriam "Amos" Dirlian Never Mind Tänään tuli suruviesti, että Amos on siirtynyt ajasta ikuisuuteen akuutin munuaisten toiminnan heikkenemisen ja urenamian seurauksena. Nämä uutiset ovat aina kovin surullisia ja tuovat kasvattajalle väistämättä mieleen ajat jolloin koko 9 N-pennun kopla vielä temmelsi keskenään kotikennelissä. Noista ajoistahan on kohta 9,5v. aikaa, joten jälleen on todettava että aika rientää joskus aivan llian nopeaan. Onneksi sain Amoksen vielä tavata viimekesän sukujuhlissamme. Marja-Leenalle ja Vesalle suuret kiitokset parhaan mahdollisen kodin tarjoamisesta N-pentueemme pienimmäiselle! Uusi muotovalio Syksy on kiireistä aikaa koiranäyttelyrintamalla, joten taas tänäkin viikonloppuna oli siis suunnistettava näyttelyyn, tällä kertaa Tuomarinkartanoon Helsingin syysnäyttelyyn. Tällä kertaa kasvateistani mukana olivat taas kaksikko Rhett (D. Rhett Butler) ja Senni (D. Seventh Heaven). Walesikehässä tuomarina toimi Ann-Christin Johansson Ruotsista. Rhett sijoittui lopulta hienosti paras uros luokassa kolmanneksi, ja mikä hienointa, sai puuttuvan kolmannen sertinsä, ja koska taipparikin on jo "viimekesän heiniä", saa Rhett nyt lisätä nimensä eteen tittelin FIN MVA. Sennikin pärjäsi ihan kivasti, tuloksena erinomainen ja luokkavoitto. Oikein paljon onnea Rhettille ja kotijoukoille, toivottavasti kuohujuoma maistui! Rhettille ja Ristolle myös lykkyä syksyn metsästysretkille, toivottavasti taivaalta tipahtelee paljon pulleita lintuja noudettavaksi.
Luumäen ryhmänäyttely Senni alias D. Seventh Heaven jatkaa mukavasti kesän "näyttelyputkeaan". Tänään Senni osallistui vuoden kolmanteen näyttelyynsä, tällä kertaa tuloksena sija paras-narttu 2 ja vara-sert. Tuomarina Luumäelle ilmoitetulla 14 walesilla toimi Elena Ruskovaara. Porvoon ryhmänäyttely Mukava päivä Porvoon näyttelyssä takana! Onhan jo pientä luksusta että näyttelypaikalle on matkaa hienoisen päälle 10 km, ja arvostelutkin vasta iltapäivästä... Mukaan näyttelyyn oli siis ilmoitettu 3 kasvattia, Rhett (D. Rhett Butler) sekä nartut Lulu (D. Rhiannon Beauty) ja Senni (D.Seventh Heaven). Tuomarina Porvoossa Tina Súlce Latviasta. Paitsi että sää oli oikein sopiva näyttelysää, ei liian kylmä eikä kuuma, oli menestyskin oikein oiva. Rhett sai toisen sertinsä ja valittiin lopulta rodun parhaaksi, Senni puolestaan voitti nartut saaden 1. sertinsä Suomesta ja ollen siis lopulta VSP. Hieman vaille 4-vuotiaana debyyttinsä tänään näyttelykehiin tehnyt Lulukin esiintyi oikein kauniisti ja sai tuloksen ERI4. Kiitokset mukavasta päivästä ja hauskasta seurasta Susannalle, Jessikalle, Maikulle ja Ristolle (ja muille paikalla piipahtaneille tutuille :)), ja onnittelut serteistä yms. Rhettin ja Sennin kotijoukoille! Tuuli BaltV-08 Tuuli alias Dirlian True Princess matkaili kauas Vilnaan osallistuakseen siellä loppuviikon kahteen KV-näyttelyyn. Perjantaina Tuulin tulokseksi tuli EH/1, tuomarina Rita Skadike-Kadina. Lauantaina oli vuorossa Balttian Voittaja-näyttely jossa Tuuli petrasi edellispäivän tulostaan ollen rotunsa paras ja saaden sertin, cacibin ja tittelin BaltV-08. Tuomari lauantaina toimi Kirsi Nieminen. Onnittelut Tuulille ja muulle "joukkueelle"!
Vietimme mukavan ja sopivan kesäisen lauantaipäivän taipumuskokeissa Oitissa. Mukaan oli ilmoitettu taipumuksiaan testaamaan "Taku" alias Dirlian Tailwind Sail sekä omat narttuni "Senni", Dirlian Seventh Heaven ja "Kerttu", Eastfarm's Joy At Dirlian. Taku "taipui" Jonin kanssa hienosti suorittaen kokeen hyväksytysti, Sennillä ja Kertulla on vielä suorituksissaan hieman parantamisen varaa. Senni sai taas (kuten viime syksynäkin) suorastaan upeat arvostelut kaikista muista osioista mutta harmittavasti koe tyssäsi taas sitten siihen että arvon neiti vain kahlailee ja aika loppuu kesken. Jostain (ihmeen) syystä myös heinäkuussa uimaharrastukseen vihkiytynyt ja siihen ja riistakapulan noutamiseen kovasti tykästynyt Kerttukaan ei jostain syytä halunnut kastella varpaitaan. No, yritämme molempien Neiti Hienohelmojen kanssa uudestaan ensi vuonna. Päiville, Jonille ja tietysti Takulle kiitokset taippariseurasta ja onnittelut läpäistystä kokeesta! Uusia lonkkatuloksia Viimeisetkin kevään joukkolonkkakuvaustilaisuuden tuloksista ovat saapuneet Kennelliitosta. Tikun (Dirlian Team Spirit) tulos on A/A, Kamun (Dirlian Samwise Gamgee) D/D. Ensimmäista kertaa kennelin historiassa kokonainen pentue on kuvattu, ja vaikkakaan T-pentueemme (Team Spirit, Tailwind Sail & True Princess) ei ole suurensuuri, on silti todella hienoa että kaikilla on A/A lonkat. Kerttu 1v. Niin vain aika rientää, torstaina pieni Kerttulimme alias Eastfarm's Joy At Dirlian täytti jo kokonaisen vuoden. Eilisessä Lammin näyttelyssä otimme sitten pikkuneidistä yksivuotispotretin:
Täytyy sanoa että Kerttu on jo ollut täysin nimensä veroinen, ja tuonut kovasti iloa elämäämme, suuret kiitokset jälleen kerran Malinille että saimme tämän suloisen ja hauskan pikku tyttösen joukkoomme! In memorian "Teuvo" Dirlian Mighty Man Surullisia joskaan ei aivan valtavan suurena yllätyksenä tulleita uutisia tältä päivältä. Teuvo on loppukevään/alkukesän mittaan ollut väliin pirteämmässä ja väliin heikommassa kunnossa, ja tänään tuli aika jättää Papalle hyvästit ja päästää Teuvo Tyyne-mamman, Veera-siskon ja muiden jo edesmenneiden ystävien seuraksi paikkaan jossa saa kiinni ja kanniskeltavaksi ihan oikeita oravia eikä tarvitse tyytyä pelkästään pehmoversioihin. Pärnun KV näyttely Tuli sitten lähdettyä pienelle kesälomamatkalle Eestiin, mitäpä sitä ei tekisi vanhan (tässä tapauksessa jopa ikivanhan) ystävyyden nimissä kun ystäväni Minni alkoi mielimään Pärnun KV-näyttelyyn kleinspitziensä Taimin ja Ainon kanssa (tunnetut yleisnimillä rapusyötit ja räpsät :)) . Kun mukaan saatiin kustannusteknillisistä syistä houkuteltua vielä toinenkin Terhi ja russelityttö Oona Omenamäki, ilmoitin minäkin Sennin (D. Seventh Heaven) ja Kertun (Eastfarm's Joy At Dirlian) mukaan kisoihin, ilman koiria ulkomaanmatkailuhan on jotain ihan omituista touhua? Niinpä perjantai-aamuna anivarhain Minnin saavuttua tehtiin varmaan Nissaniin tavaranänkemisen uusi maailmanennätys, koukattiin matkalta Terhi ja Oona kyytiin ja ajettiin Tallink Stariin. Olimmekin sitten perillä majapaikassamme Nõmmessa jo ennen klo yhtätoista, joten loppu perjantaipäivä olikin sitten pakko kulutella jotenkin, kuluihan sitten varsin mukavasti koiria ulkoilutellen, keskustassa shoppailemassa poiketen ja majapaikan terassilla koirien kanssa "ihanaa ehtoota" viettäen.
Kesäkuussa kävi samana päivänä lonkkakuvauksessa 3 kasvattiani, joista Takun alias D. Tailwind Sail tulokset ovat selvillä, Takun lonkat ovat hienosti A/A. Odottelemme kärsivällisesti muitakin tuloksia Kennelliitosta. Kesäloma Meillä alkoi kesäloma, ja mikäs sen hauskempaa kun saa olla koirien kanssa päivät pitkät kotona ja touhuilla kaikkea mukavaa. Kirsti kyllä uskollisesti herättää meidät kaikki aamulla töihinmenoaikoihin joten ei tässä aamuja ainakaan nukkumiseen haaskata. Nämä kotisivummekin olivat viettämässä juhannusta jossain näkymättömissä, vaihdoin sivut palvelimelta toisella, ja ko. nettipimennys johtui siitä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin sutjakkaan ja etuajassa, Elisalle kiitos siitä, joten päivitellään enemmän uutisia kunhan on taas enemmän jotain kerrottavaa, ja keskitytään kesälomailuun siinä välillä. Karkun erikoisnäyttely Eilen oli varmaan yksi vuoden odotetuimpia päiviä, eli vuosittainen Springerspanielit Ry:n erikoisnäyttely Karkussa. 86 walesilaista oli ilmoitettu mukaan ja tämän vuoden tuomariksi oli kutsuttu Rva Kath Morgan (Kennel Cwrt Afon) rodun kotimaasta. Tänä vuonna meidän tiimimme Karkussa muodostui uroksista Kans, Fin&Est Mva D. Quack Quack (Mikki), D. Rhisiart Lion (Riku) sekä neideistä D. True Princess (Tuuli) sekä Eastfarm's Joy At Dirlian (Kerttu). Uroksissa Mikki sai kovatasoisessa valioluokassa laatuarvosanan ERI, Riku sijoittui isohkossa avoimessa luokassa kolmanneksi EH:lla. Kerttu kilpaili hienosti sijalle ERI/3 narttujen junioriluokassa, Tuuli sai avoimesta luokasta EH:n. Tokihan osallistuimme myös perinteikkääseen pukukilpailuun, ja kuten viime vuonnakin, sijoituimme toiseksi tässä hupaisassa kisassa. Kiitokset jälleen mukavasta päivästä kaikille asiaan vaikuttaneille, koko Linnamaan perheelle osallistumisesta Rikun kanssa, Hannalle Mikin saamisesta jälleen mukaan vaikka emäntä itse hääräsikin muuttokiireissä, Niinalle itsensä häpäisyn jakamisesta pukukilpailussa sekä Suville salaisen aseemme Brutuksen lainasta! Tällä kertaa ainakin sää suosi, tosin koirat olivat helteen johdosta melkoisen velttoja ja tämä kasvattaja sai Karkusta kotiinviemiseksi vuoronperään möreän tai nasaalin äänen sekä hirvittävän kesäflunssan!
Joukko kasvattejani osallistui joukkotutkimustilaisuuteen toukokuussa Helsingissä, ja osa tuloksista on nyt selvillä. Silmät peilattiin uroksilta D. Samwise Gamgee, D. Team Spirit ja D. Tailwind Sail, kaikilla silmät olivat vailla huomautuksia. Lisäksi otettiin kilpirauhastestit Takusta, D. Tailwind Sail (i. Eatfarm's Blue Seven Seas e. Dirlian Open Secret) ja 7v. Nasusta, D. Officially Olga (i. Llawen Kibitzer e. Rocbee Victoria Cross), molempien kilpirauhanen toimii tällä hetkellä normaalisti. Kaikki pojat myös lonkkakuvattiin, odottelemme lopullisia lausuntoja Kennelliiitosta lähiaikoina. Tuuli Venäjällä Tuuli alias Dirlian True Princess harrasti hiukan ulkomaanmatkailua, ja osallistui tänään Viipurin kansalliseen kaikkien rotujen näyttelyyn. Venäjällähän ei ainakaan minun tietääkseni ole walesilaisia, joten tällä kertaa Tuuli edusti punavalkoisia värejä yksinään. Tuuli esiintyi hienosti, ja sai kotiin tuliaisiksi paikallisen sertin ja rotunsa paras-voiton. Venäläisherra nimeltään Belkin tuomaroi rodun Viipurissa. Onnittelut Tuulille ja kaikille asiaan myötävaikuttaneille, Tuuli matkusti Venäjälle samalla kyydillä kuin suurehko määrä englantilaisserkkuja, onnittelut myös enkkukehän hienosta menestyksestä Suville ja Sannalle! Kertulle SERT Juuri 9kk täyttänyt Kerttu alias Eastfarm's Joy At Dirlian osallistui tänään ensi kertaa junioriluokkaan Loviisan ryhmänäyttelyssä. Ihan hienon debyytin virallisiin luokkiin pikku Kerttulimme suorittikin, saaden ensimmäisen sertinsä ja sijoittuen vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Walesilaisia oli näyttelyyn ilmoitettu 9 kpl, tuomarina rodulla Merja Ylhäinen. Uusi lonkkatulos Dirlian Quincy Bones alias "Tatu" on kuvattu, tulos lonkat C/C, kyynärpäät 0/0. Terveiset Birminghamista Hauska ja mielenkiintoinen reissu Englantiin on nyt takana. Lähdimme matkaan keskiviikkona, päämääränä Birmingham ja Crufts'n koiranäyttely. Torstai ja perjantai tulikin sitten vietettyä näyttelypaikalla NEC:ssa, viikonloppuna oli sitten muuta ohjelmaa. Kameran kortti on aikalailla täynnä, eli lisäilen kuvia walesilaisista ja muustakin sitämukaa kunhan saan kaiken muokkailtua ja kertoilen lisää matkastamme. Suville, Lealle ja Niinalle kiitokset hyperhauskasta matkaseurasta! Lisätty 11.3.
Kerttu ROP-pentu Lisää hienoja tuloksia tälle viikonlopulle, Kerttu alias Eastfarm's Joy At Dirlian osallistui tänään ensimmäiseen näyttelyynsä, pentunäyttelyyn Helsingissä kaapelitehtaalla. Koitokseen oli ilmoitettu mukaan 4 walesipentua, tuomarina Marja Kurittu. Hienosti pikku Kerttulimme aloitti näyttelyuransa tullen valituksi rotunsa parhaaksi pennuksi. Päivä oli pitkä, jännittävä ja väsyttävä, mutta hyvin Kerttu jaksoi koko pitkän päivän ihmetellä näyttelytouhuja, illalla kotiin päästyä onkin ollut sitten luonnottoman hiljaista :). Kertun arvostelu: Tuulille SERT ![]() © Suvi Lindholm "Tuuli" alias Dirlian True Princess osallistui tänään ryhmänäyttelyyn Kerimäellä, tuloksin paras narttu, sert ja VSP, tuomarina tällä kertaa Kirsi Nieminen. Oikein paljon onnea Trombi-prinsessallemme ja kotiväelle! Uusi vuosi uudet uutiset On taas aika luoda uusi suvu vuoden 2008 uutisille. Tuntuu kyllä hassulta että tämä on jo yhdeksäs uutis-sivumme, tuntuuhan että ihan äskettäin vasta laitoin koko sivuston internettiin... Kuitenkin hyvin paljon on ehtinyt tapahtua noina vuosina, suurin osa tapauksista on ollut hauskoja, iloisia ja jännittäviä mutta myös joitakin surullisia mahtuu joukkoon. Mutta elämä jatkuu, ja katsotaan mitä vuodella 2008 on varattuna meidän varallemme...
I Uutisia 2008 I Uutisia 2007 I Uutisia 2006 I Uutisia 2005 I Uutisia 2004 I Uutisia 2003 I Uutisia 2002 I Uutisia 2001 I Uutisia 2000 I |