UUTISIA VUODELTA 2010
31.8.2010
Pentuetreffit
Eilen oli erityisen hauska ilta, kun koko U-pentue saapui meille treffamaan taas sisaruksia, Kerttu-mammaa, kasvattajaansa ja kumppaneita. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kun hurja viisikko kokoontui jälleen. Painille ja juoksulle ei meinannut loppua tulla, mutta parin tunnin riehumisen jälkeen oli pientä vauhdin laantumista sentään nähtävissä. Kiitos kaikille että pääsitte tulemaan, oli ihanaa nähdä kaikki pennut samalla kertaa, eiköhän oteta tapaaminen uusiksi taas joskus!
Punavalkoista vilinää pihallamme




Taipparointia
Eilen matkasimme Heinolaan, jossa vietimme mukavan mutta hiieman sateisen päivän spanieleiden taipumuskokeissa. Taippariin osallistui Kukka alias Eastfarm's Magnolia, ja Kukka suoritti kokeen hyväksytysti.
Valio-uutisia
Mikin (C.I.B&FI&EE MVA Dirlian Quack Quack) tytär Milfeddyg Osgo sai viimeisen puuttuvan sertinsä Mikkelin näyttelyssä lauantaina, joten Miina saavutti tittelin FI MVA ja on Mikin ensimmäinen valiojälkeläinen. Onnittelut kaikille asianosaisille, onnittelut Miina Mikintyttärelle myös Kirsti-mummelilta!
Kaikki pennut omissa kodeissaan
Niin se aika aina vaan lentää, ja taas koitti aika että kotona on pennuntassujen tepsutus hiljentynyt ja Kertun pikkuiset ovat kaikki muuttaneet suureen maailmaan. Viikko sitten matkaan lähti Santeri alias D. Uncommon Spice joka muutti Jaanan, Kimmon ja Pablon (Eastfarm's Luxury) seuraksi Dara-siskon "naapuriin" Espooseen. Tänään sanottiin haikeat hyvästit reippaalle pikku-Intolle (D. Uplifting Spirit) joka muutti Leinosen perheeseen Nurmijärvelle. Onneksi koko pentue asustelee kivan lähellä kotikenneliään, joten kaikkia varmasti tapaillaan vastakin, ja toivottavasti vielä piankin pentuetreffien merkeissä. Ihanaa elämää koko pentueelle omien perheidensä parissa!
Kukalle SERT
Tänään vietimme aamupäivän erittäin helteisellä Mäntsälän urheilukentällä. Kukka alias Eastfarm's Magnolia osallistui kolmanteen viralliseen näyttelyynsä hienoin tuloksin: Kukka voitti junioriluokan nartut erinomaisella josta jatkettiin paras narttu luokkaan jossa Kukkanen sijoittui hienosti toiseksi saaden ensimmäisen sertinsä. Waleseja oli Mäntsälässä tänään 16 kpl ja tuomarina toimi Kirsi Nieminen.
Uusi keskustelupalsta
Vanha keskustelupalstamme hävisi taannottain johonkin bittiavaruuteen ties mistä syystä, sain tehtyä uuden tilalle vihdoin kevään mittaan, mutta tokihan sen linkittääkin voisi ;), joten tervetuloa keskustelemaan uudet, vanhat ja entisetkin Dirlian walesien omistajat! Palsta löytyy täältä ja vaatii rekisteröitymisen (kohdasta "register" pääsee alkuun ja kunhan palstalle sitten pääsee se muuttuu suomenkieliseksi) ja ylläpidon hyväksynnän koska on tarkoitettu ainostaan Dirlian koirien kotiväelle.
17.7.2010
Pennut muuttavat & uusi tiiminjäsen
Aika kuluu hirveän äkkiä, Kertun pennut täyttivät maanantaina jo 7 vkoa ja loppuviikosta tuli aika toivotella jo osalle pennuista hyvää matkaa omiin koteihinsa. Ensimmäisenä suureen maailmaan lähti pikkuneiti D. Umbrella Girl, joka muutti Mäen perheeseen Espooseen ja sai nimen Dara. Velipoika D. Undercover Agent asustelee nykyisin Vantaalla Rissasen perheessä ja tunnetaan kotoisammin nimellä Vallu. Siskoista toinen, D. Unlimited Joy muutti Stenbergin perheen iloksi Porvooseen, Molly on sijoituskodissa ja uusi jäsen tiimissämme. Kaksi veljeksistä on täällä ilonamme vielä vähän pidempään, vaikkakin pihalla retkeilevä retkikunta on merkittävästi harventunut, lystiä riittää poikakaksikon puuhia seuratessa, veljekset ovat mm. varsin hyvin keksineet vilpoisten vesileikkien ilot näiden helteiden yhä vain jatkuessa.

Dirlian Uplifting Spirit
Uusia terveystuloksia
Kukka alias Eastfarm's Magnolia käväisi lonkkakuvauksessa ja silmätutkimuksissa kesäkuussa. Nyt ovat molemmat tulokset selvillä, Kukan silmät ovat ok, ja lonkkatulos A-A!
Uusi valio
Hienoja uutisia maailmalta. Tuuli alias BaltW-08 Dirlian True Princess osallistui tänä viikonloppuna kahteen KV-näyttelyyn Ozolniekissa Latviassa. Lauantain näyttelyssä Tuulin tulos oli EH, tuomarina Monika Blaha Itävallasta. Sunnuntain näyttelystä tulikin sitten "kaikki kotiin" Tuulin ollessa paras narttu ja tuloksin SERT, CACIB ja lopulta rotunsa paras. Tämähän tarkoittaa myös sitä, että FCI:n vahvistuksen jälkeen Tuuli saa käyttää titteliä C.I.B. Tuomarina tänään Sigurd Wilberg, UK. Onnea Trombille ja Lindholmeille!
29.5.2010
Surullisia uutisia
Ikävä uutinen eiliseltä, kotiin tullessani yksi tyttöpennuista löytyi hengettömänä pentulaatikosta. Mitä sitten onkin tapahtunut, ei koskaan voida tietää varmaksi, onneksi kuitenkin kaikki muut edelleen kasvavat ja voivat hyvin, ja Kerttu hoitaa edelleen katrastaan huolella ja hellyydellä.
Pennut syntyivät
Kertun ja Kryddanin pennut syntyivät maailmaan yöllä klo 1 ja 4 välillä, 3 urosta ja 3 narttua. Pennut painoivat syntyessään kaikki mukavasti 340-390g ja syövät ja voivat hyvin, Kerttu hoitaa aarteitaan antaumuksella.
Näillä näkymin kaikille pennuille olisi kodit tiedossa, heti kunhan tämän päivän kiireiltä ennätän, viesteilen kaikkien pennuista kiinnostuneita olleiden kanssa tilanteesta.

Mamma hoitaa

Pojat

Tytöt
Kuvia odottavasta mammasta
Kesäisen päivän kunniaksi paparazzi väijyi odottavaa mammaa, Kertun olo näyttää jo välillä ei niin välttämättä mukavalta, ja poseerauskaan ei muodokasta mammaa suuremmin kiinnostanut... Joitain otoksia saimme kuitenkin.

Itte istut hassusti!

Voin mä sitten poseerata...mutta vaan sekunnin...

Mä söisin tätä luuta nyt kiitos....
9.5.2010
Äitienpäiväkuulumisia
Terveiset täältä odotusrintamalta, Kerttu-rouva pyöristyy mukavasti, vielä pari viikkoa h-hetkeen ja sitten aletaan pikkuhiljaa tietää minkälainen kokoonpano pentulaatikossa ja pihallamme kesällä vilistää. Kyselyitä pennuista on tullut todella paljon, toivottavasti nyt mahdollisimman monelle kiinnostuneelle oma pikku-Kerttu tai -Kryddan syntyisi. Oikein hyvää äitienpäivää kaikille niin ihmis- kuin koiraäideillekin :).
21.4.2010
Kerttu ultrassa
Kävimme eilen Kertun kanssa ultrassa, ja meille on tosiaan pentuja tulossa toukokuun loppupuolella!
Taas juhlitaan syntymäpäiviä
Tämä huhtikuu on yhtä juhlaa, jostakin syystä suuri osa "jengistämme" juhlii tässä kuussa. Kukka aloitti juhlaputken täyttämällä vuoden 6. päivä. 15.päivä täyttivät N-pennut eli Kirsti-mummeli ja sisaruksensa 11v. Loppukuussa täyttää T-kolmikko Tiku, Taku ja Tuuli jo huimat 4 vuotta, ja 28.p. juhlii sitten vielä Q-pentue 7:ttä syntymäpäiväänsä. Onnittelut kaikille!
24.3.2010
Pentu-uutisia!
FI&EE MVA Eastfarm's Joy At Dirlian astutettiin maanantaina uroksella Taimere's Allspice. Jos Ruotsin reissumme tuotti tuloksia, syntyvät Kertun ja Kryddanin pennut toukokuun loppupuolella. Enemmän odotetusta pentueesta pentuja sivulla.
Terveystuloksia
5 kpl vanhimmasta päästä olevia Dirliaaneja kävi kilpirauhastesteissä Prof. Lohen ja geenitutkimusryhmänsä projektiin liittyen, tarkoituksena saada tutkimus alkuun walesinspringerspanielien kilpirauhasen vajaatoiminnan osalta. Ilahduttavan moni kasvateistani on jo aiemmin antanut geeninäytteensä tutkimuksen hyväksi, tällä kertaa tarvittiin tiedot n. paristakymmenestä vielä hyvät kilpirauhasarvot omaavasta vanhasta koirasta verrokkikoiriksi näytteen jo luovuttaneille sairaille koirille. N-pentueesta Topi, Kirsti ja Olli sekä O-pentueesta Nelli ja Nasu käväisivät kantamassa omat kortensa yhteiseen kekoon, ja ilahduttavasti kaikkien viiden arvot ovat ainakin vielä normaaleissa lukemissa. Kiitos taas ihanille kasvatinomistajille osallistumisesta tärkeään projektiin!
Valkealan näyttely
Eilen korkattiin näyttelyvuosi 2010 ja matkasimme kaksikon Kerttu ja Kukka kanssa Valkealan ryhmänäyttelyyn. 16 walesilaista on ilmoitettu, tuomarina Matti Luoso. Kerttu alias FI&EE MVA Eastfarm's Joy At Dirlian selvitti tiensä parhaaksi nartuksi ja lopulta rotunsa parhaaksi! Avoimeen luokaan osallistui Tuuli alias Baltv-08 Dirlian True Princess, tulos EH1. Kukka alias Eastfarm's Magnolia osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä, tuloksella EH1. Kukka sai ihan kivan arvostelun, missä odotetusti sanottiin että kehittyä vielä pitää, samoin kehätottumusta tarvitaan lisää, eli laiskan omistajan tarvinnee muistaa harjoitella enemmän hihnassa juoksemista oman pienen kengurunsa kanssa...
In memoriam
"Jami" Dirlian Narnia Nathan
15.4.1999-19.02.2010
Jamin omistajalle Piialle perheineen lämmin osanottomme suuressa surussanne.
Onnea O-pennuille!
Tänään juhlivat jo yhdeksättä syntymäpäiväänsä Nasu, Nelli, Maija, Moona, Sanni, Uffe, Roni ja Whiski. Onnittelut kaikille!
Alkuvuoden kuulumisia
Näinhän se on taas uusi vuosi kulunut jo pitkälle, kunnon talvea pitelee ja rapsakasta pakkasesta on saatu nauttia jo pitkään. Ainakin meillä nuoriso siitä tuntuu nauttivan, pihalla kun painii ja leikkii ei siinä paljon kylmä ehdi tulla, vanharouva tosin aika vilkkaasti on välillä pyrkimässä sisään kun alkaa vanhan tassuja palella. Mutta nautitaan nyt tästä ihanuudesta niin kauan kuin se kestää.
Saahan nähdä mitä tämä vuosi 2010 tuo tullessansa. Vielä yhteenkään kisaan ei olla ilmoittautumisia lähetetty kun kaikenlaisella harrastukseen liittyvällä on ollut ihan kiitettävän työllistävä vaikutus ilmankin, kaipa sitä pitäisi aktivoitua pikkuhiljaa ja Kukka ipananaakin jonnekin rohkaistua ilmoittamaan. Sekin on jännittävää, että tuleeko meille tänä vuonna 4 vuoden tauon jälkeen taas pentuja. Kertun astuttamista mietin, joko kevät- tai syksyjuoksusta, katsellaan nyt miten tässä käy.
Kerttu & Kukka villeissä talvileikeissään


I Uutisia 2010 I Uutisia 2009 I Uutisia 2008 I Uutisia 2007 I Uutisia 2006 I Uutisia 2005 I Uutisia 2004 I Uutisia 2003 I Uutisia 2002 I Uutisia 2001 I Uutisia 2000 I
![]()