UUTISIA VUODELTA 2012
17.5.2012
Helatorstaina Helsingissä
Eilen osallistuttiin Helsingin ryhmä- ja pentunäyttelyihin 4 Kertun jälkeläisen voimin. Ryhmänäyttelyyn osallistui isosisko Dara D. Umbrella Girl, ollen nartuista ainoa joka sai SA:n, joten paras narttu luokassa oli tulos heti selvillä ja kouraan lyötiin samantien sertiruusuke. Dara pyörähteli tietenkin myös rodun paras luokassa, tällä kertaa uros voitti, ja Dara oli vastakkaisen sukupuolen paras. Pentukilpailu käytiin heti perään viereisessä kehässä, ensimmäisenä vuorossa olivat veljekset Urho ja Robi, D. Vitamin D ja D. Viva Las Vegas. Urholla oli hiukan "bensaa suonissaan" ja arvosteluunkin tuli maininta "riehakkaasti käyttäytyvästä" muuten hyvin lupaavasta urospennusta, eli tällä kertaa hienosti esiintynyt Robi-veli voitti isompien urospentujen luokan Urhon jäädessä toiseksi. Hiukan hillitymmällä käytöksellä olisi Urhollekin kunniapalkinto irronnut. Robi valittiin sitten parhaaksi urospennuksi kisassa nuoremman urospennun kanssa, ja myöhemmin VSP pennuksi. Narttukilpailuun osallistui Venla alias D. Vanilla Twist, sijoittuen luokassa toiseksi ja saaden sekin kunniapalkinnon. Kiva ja hieno päivä, kiitos ja onnea kaikille mukana olleille!
Haminan reissu
Äitienpäivänä matkailtiin taas, tällä kertaa Haminan KV-näyttelyyn johon osallistui Kerttu-mamma kera 3 jälkeläisensä. Ensimmäisenä kehään joutui Menni (D. Violet Hill) jonka sijoitukseksi tuli lopulta VSP-pentu. Uroksissa Santeri alias D. Uncommon Spice sijoittui lopulta paras uros luokassa toiseksi, saaden 5:nnen sertinsä ja vara-cacibin, joka maailmalla matkatessaan tulee vielä muuttumaan "oikeaksi" cacibiksi koska paras uros-lkn voittaja oli jo C.I.B (=kans mva). Nartuissa olikin runsaslukuisempi osanotto, Dara (D. Umbrella Girl) sai nuorten lk:ssa sijoituksen ERI1 SA, ja mammalomalta palaillut Kerttu valioluokasta ERI4 SA, ja hiukan kritiikkiä "pehmeydestään", no, jatkamme mammarouvan kuntouttamista kisakuntoon... Mukava päivä kivassa seurassa, kiitos taas kaikille, ja onnittelut Jaanalle ja Kimmolle Santerin cacibista!
Kotimatkalla poikkesimme vielä moikkaamassa Haminassa asustavaa Kassu "Kukanpoikaa" alias Dirlian Who Said Quack'ia, oli kiva nähdä kuinka kauniisti Kassu oli kasvanut ja kuinka reipas ja ihana kaveri meitä oli vastaanottamassa. Tuntuvat olevan hyvin tasapaksua sakkia näöltään ja luonnoltaan nämä Kukan ja Mikin lapsoset. Kassu taisi ihastua ikihyviksi kun sai hetken aikaa juoksennella tutun Kerttu-tädin ja Santerin kanssa pitkin pihaa, pojat kävivät monta kertaa kastautumassakin pihalammikossa, Kerttu tyytyi hienostelemaan ja koettelemaan vaan tassulla veden lämpöä, no, kyllä kotimetsässä sitten rypeminen metsälähteessä taas maistui...
26.4.2012
Huhtikuun sankareita
Huhtikuussa on tämän kennelin syntymäpäiväsuma, kun kaikkiaan 3 pentueen jäsenet juhlivat merkkipäiviään. 15.4 täyttivät 13v. vielä jäljellä olevat N-pentueen jäsenet, tänään 26.4. juhlii T-kolmikko jo kuudetta syntymäpäiväänsä, ja ylihuomenna 28.4 täyttävät Q-pentuelaiset 9 vuotta. Onnea kaikille huhtikuun synttärisankareille!
23.4.2012
Loviisan näyttely
Meillä oli lauantaina hauska päivä Loviisan näyttelyssä Kertun jälkikasvun parissa, kaikkiaan 5 osallistui, Urhon joutuessa jäämään tällä kertaa kotiin. Ensi kertaa kehiin astuivat siskokset Mnni, D. Violet Hill ja Helmi, D. Virtual Joy. Tyttöset esiintyivät ensikertalaisiksi oikein hyvin, Helmi voitti tällä kertaa ROP-pennun arvon, Menni tuli toiseksi saaden sekin kunniapalkinnon. Tämän jälkeen oli isompien sisarusten vuoro, Santeri alias D. Uncommon Spice edustikin tällä kertaa yksin uroksissa, Santeri sijoittui lopulta paras uros-kilpailussa neljänneksi ja sai 4:nnen serttinsä. Narttuluokkiin osallistuivat siskokset Dara (D. Umbrella Girl) ja Molly (D. Unlimited Joy). Molly sai tulokseksi luokassaan EH2, Dara sisko voitti lopulta nartut, sai ensimmäisen serttinsä ja sijoituui lopulta vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Onnea kaikille pikku-Kertuille hienoista saavutuksista! Loviisassa tuomaroi Leni Finne ja 21 welshiä osallistui.
Muutenkin meillä oli oikein hauska viikonloppu, Wilda-pikkuneiti vietti meillä 2 yötä, Mnni ja Molly olivat yökylässä pe-la yön, joten voinette kuvitella vilskeen ja vilinän kun neidit U, V ja W pistivät vauhdilla menemään ympäri taloa, mammojenkin välillä osallistuessa yleiseen riehutuokioon. Kyllä Wildaa sitten lauantai-iltana leikkikavereiden kotiuduttua kovasti väsyttikin...
Santerin lonkat tutkittu
Santeri alias Dirlian Uncommon Spice kävi lonkkakuvauksessa, ja nyt on Kennelliiton lausunto saapunut ja tulos on paras mahdollinen eli A/A. Samalla tutkittiin Santerin silmät jotka nekin ovat ok ilman huomautuksia. Näin ollen koko U-pentue on nyt tutkittu, kiitos omistajille :).
Päivänsankari
Ikioma Kukkasemme täyttää tänään 3 vuotta, ja juhlii syntymäpäiväänsä yhdessä Kertun ja täällä hoidossa olevan poikansa Wilin kanssa, Wilda-neiti ehti eilen muuttaa jo omaan kotiinsa Vantaalle.
Pentulaatikko hiljenee
Kaikille Kukan ja Mikin pennuille on löytynyt omat kodit, joten pentulaatikossa alkaa olla hiljaista osan jo muutettua ja viimeisten pikkuhiljaa tehdessä muuttoa omiin koteihinsa. Puppekamera on auki vielä niin kauan että aitauksessa joku edes silloin tällöin asustelee, mutta eiköhän parin viikon sisään ole aika taas jemmata ko. vekotin kaappiin odottamaan mahd. seuraavaa pentuetta ja uutta walesimaista "tosi-tv:tä". Oikein paljon onnea koko veljessarjalle ja tytöntyllerölle uudessa elämässä uudessa kodissa, ollaan yhteyksissä ja nähdäänkin varmasti!
9.3.2012
In memoriam
"Topi" Dirlian Napoleon Solo
15.4.1999-9.3.2012
Jälleen surullisia uutisia, joskin aina pentueen tulessa tiettyyn ikään ne alkavat kai vähitellen olla odotettavisissa. Tänään sain viestin että Topi N-pentueestamme oli nukkunut pois. Lämmin osanottoni Juntunen-Saarion perheelle.
1.3.2012
Syntymäpäiväonnittelut
Tänään tuli 10 v. P-pentueemme syntymästä, joten onnittelut Duffe, Lotta, Maisa ja Pinja!
16.2.2012
In memoriam
"Roni" Dirlian Onslow
23.1.2001-13.2.2012
Maanantaina sain suruviestin, että juuri 11v. täyttänyt Roni oli nukahtanut ikiuneen kotonaan omalla pedillään. Ronin isännälle Harrille lämmin osanottomme.
Pennut syntyivät
W-pentueemme on syntynyt, Kukan ja Mikin pennut näkivät päivänvalon eilisiltana klo 19.35 alkaen. 7 veljestä ja siskonsa voivat kaikki hyvin, ja Kukka hoitaa lapsukaisiaan antaumuksella. W-pentueen kuvagalleria löytyy täältä, samoin puppekameran lähetykset alkavat taas (päällä varmimmin iltaisin ja viikonloppuisin).

Nolo unohdus...
Tässä kaikessa pentujenodotteluhässäkässä pääsi aivan unohtumaan onnitella 23.1.2012 jo 11v. täyttänyttä O-pentuetta, eli onnittelut näin jälkikäteen Nasu, Uffe, Nelli, Moona, Roni, Whiski, Maija ja Sanni!
Odottelua
Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin aika kiireisissä merkeissä, vaikkakin varsinaisella koiraharrastusrintamalla sinänsä on ollut hiljaista. Kertun viime pennuista on kuulunut mukavia uutisia ja kaikilla tuntuu sujuvan mukavasti omissa kodeissaan. Toivottavasti nähdään pikkuisten kanssa kevään mittaan.
Meillä alkavat pikkuhiljaa olla jännät ajat käsillä, Kukan laskettu aika ajoittuu ensi viikonloppuun, joten tänään pystytin odottavalle mammalle pentupesän, ja kovasti Kukka tuntuu siihen tykästyneen kun siellä näyttää miellellään käyvän nukkumassa. Alla tämänhetkinen kuva Kukan muodoista, vko ennen laskettua aikaa.

Uutisia 2012 I Uutisia 2011 I Uutisia 2010 I Uutisia 2009 I Uutisia 2008 I Uutisia 2007 I Uutisia 2006 I Uutisia 2005 I Uutisia 2004 I Uutisia 2003 I Uutisia 2002 I Uutisia 2001 I Uutisia 2000 I
![]()